• Stina Siikonen

Yrittäjän tausta


Kun perustin yritystäni, oli yrittäjyys ollut jo pitkään aktiivisena tavoitteena, vain käynnistykseen vaadittava liikeidea oli löytymättä. Viimeisimmissä työtehtävissäni pääkaupunkiseudulla tein myyntityötä ja liiketoiminnan kehitystä - samalla kasvoi oma visio näiden toteuttamisesta.

Halusin olla itse puikoissa, seurata omaa päättelyäni ja kantaa myös riskiä itse ja "ostaa" sillä valinnan vapautta.


Yrittäjäperheen lapsi

Vanhempieni yrittäjyydellä on varmasti ollut iso merkitys omiin työelämäarvoihini ja valintoihini. Vietin lapsena lukuisia tunteja äitini vaateliikkeessä ja sen takahuoneessa - onneksi samassa korttelissa oli myös kohtalontoveri, jonka kanssa saatiin hyvät leikit aikaan vanhempiemme liikkeiden pakkausmateriaaleista. Myöhemmin vaateliike vaihtui ateljeeksi ja pääsin kehittymään öljyvärisiveltimien puhdistuksessa :D


Isälläni oli asianajotoimisto, minkä työt määräsivät perheen arkea. Vaativa työ vaikutti paitsi ajankäyttöön, myös perheen voimavaroihin. Opin, että lomaa on voitava pitää ja omasta työkyvystä on yrittäjänä erityisen suuressa vastuussa. Jokainen riski minkä ottaa, on oltava valmis kantamaan.


Yrittäjien lapsena toisaalta opin, että omia visioitaan ja vahvuuksiaan voi seurata ja työelämässä tehdä rohkeitakin päätöksiä. Pääsin seuraamaan kahden lahjakkaan yksityisyrittäjän onnistumisia ja haasteita - ja olemaan osa sitä perheen yhteistä yrittämistä.


Oma yrittäjyys

Tällä hetkellä perheeni arki näyttää rakenteeltaan kovin samalta, kuin lapsuudessani. Oma yritykseni työllistää lisäkseni yhden työntekijän, miehelläni on yhden miehen laadun ja suunnittelun kehittämistä tarjoava yritys. 5v poikamme on jo vauvasta ollut mukana neuvotteluissa ja osallistuu tunnollisesti kaikkiin äidin järjestämiin tapahtumiin. Mieheni tytär on varmasti myös tottunut siihen, että töitä hoidetaan silloin kun täytyy, välillä myös yhteisen ajan kustannuksella. Toisaalta molemmat lapset näkevät varmasti myös, että epävarmuuden palkintona on vapautta päättää omasta ajankäytöstään, tehdä työtään intohimolla ja olla sinut omien valintojensa kanssa.



-stina