EHDOLLA

VSY HALLITUKSEEN

yrittäjätausta

Perustin yritykseni vuoden 2016 alussa. Toimin yksinyrittäjänä ensimmäiset vuodet ja ensimmäinen vuokratyöntekijä aloitti keväällä 2019. Yrityksen ensimmäinen vakituinen työntekijä on työskennellyt yrityksessä kohta vuoden. 
Lisäksi työskentelen verkostomaisesti alihankkijoiden kanssa.

Yritystoiminta alkoi omien tapahtumakonseptien suunnittelulla ja tuottamisella siirtyen pikkuhiljaa puhtaasti tilaustapahtumien tuottamiseen yrityksille ja yhteisöille ja kunnille. Kuluvan vuoden alkuun asti kasvaneen tapahtumaliiketoiminnan rinnalla on tarjottu ja tarjotaan edelleen myös mainostoimistopalveluita. 

Korona laittoi yrityksen toiminnan uusiksi ja tapahtumamyynnissä hyvin alkanut vuosi 2020 torppasi kasvutavoitteen tehokkaasti. Hiljaisten kuukausien aikana hioin liiketoiminnan kärkiä, lakkasin laskemasta tapahtumien varaan ja nostin kärkipalveluksi konseptoinnin. Nyt vuoden lopussa uusi kasvuvauhti on löytynyt uudella kärjellä ja luottavaisin mielin jatkan kohti vuotta 2021. 

Ennen yrittäjyyttä olen toiminut myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä, toimialoinani toimitilasuunnittelu ja digitaalisen markkinoinnin palvelut. Ennen liike-elämää toimin asiakspalvelun tehtävissä vastaten ohjelmistoyrityksen toimistopalveluista. Työurani aloitin jo teininä kesätöissä, myös päivittäistavarakaupan arki on tuttua muutaman vuoden Citymarket-uralta Salossa ja Nokialla. 

Lasken yrittäjätaustaani vaikuttavan myös yrittäjäperheessä kasvamisen. Molemmat vanhempani toimivat yrittäjinä: isäni asianajotoimisto ja äitini vaateliike ja sittemmin kuvataideateljee kasvattivat näkemään yrittäjyyden realiteetteja ja vapauksia. Oman tien rohkea kulkeminen liittynee samaan.

luottamustoimet ja verkostot

YRITTÄJÄJÄRJESTÖ
Toimin Suomen Yrittäjien uuden valtuuston jäsenenä. Tätä ennen olin vanhan hallituksen jäsen sen viimeisen vuoden ajan. 

Toimin Saara-Sofia Sirénin nimikkoyrittäjänä.

Varsinais-Suomen Nuorten Yrittäjien tiimissä (ent. toimikunta) olen ollut jäsenenä kolme vuotta, joista viimeiset kaksi olen toiminut sen puheenjohtajana. 
Puheenjohtajakaudellani olemme kehittäneet paikallisyhdistysyhteistyötä sekä vieneet verkostoitumistapahtumia laajemmin ympäri maakuntaa. Olemme myös toteuttaneet verkkotapahtumia, alkaen VSY:n Yrittäjänpäivän juhlasta.

Salon Yrittäjien hallituksessa olen ollut myös kolme vuotta, joista viimeiset kaksi varapuheenjohtajana. Toimin hallituksen yhteiskuntavaikuttamisen ja nuorten toimikunnissa ja vedän Salo hankkii -työryhmää (yhteinen Salon kaupungin ja muiden paikallisyhdistysten kanssa).
Salossa olen pyrkinyt rakentamaan yhteistyötä aluejärjestöön paikallisyhdistyksen näkökulmasta. Tästä ensimmäisenä avauksena Yrittäjän parempi työpäivä -show, mikä järjestettiin yhteistyönä.

POLITIIKKA
Aloitan vuoden alusta Piritan Kokoomusnaiset ry:n puheenjohtajana (salolainen paikallisyhdistys). 

Paikallispolitiikassa toimin lisäksi vapaa-ajanlautakunnan jäsenenä ja kiinteistötoimitusten uskottuna miehenä.

MUUT VERKOSTOT
Olen toiminut myyntiurani alusta alkaen BNI-myyntiverkostossa ollen myös ryhmäni puheenjohtajana Espoossa ja Salossa. Lisäksi olen kouluttanut ja auttanut muita ryhmiä ja niiden liikekumppaneita menestymään. 

Opiskeluaikani Tampereen Teknillisessä Yliopistossa jäi lyhyeksi, mutta vahvan Teekkaritoiminnan myötä minulla on vahvat verkostot myös IT-alalle.

miksi VSY hallitus

Olen näyttänyt olevani tuloksellinen sillanrakentaja, toiminnan kehittäjä ja yhteistyön tekijä. Kannan vastuuta minulle uskotuista luottamustoimista ja sitoudun saamaan aikaan kehitystä. 
Tuon hallitukseen näkökulmia nuorten yrittäjien huomioimisesta järjestön toiminnassa sekä paikallisyhdstysten ja aluejärjestön tehtäväkenttään ja työnjakoon. 
Yhtenä kehitettävänä alueena pidän Suomen Yrittäjien toimialajärjestöjen alueellisen yhteistyön rakentamista. Tämä hyödyntämätön potentiaali on valtakunnallinen haaste, minkä toimiva esimerkki voitaisiin luoda meillä Varsinais-Suomessa. Yhteistyö toimialajärjestöjen kanssa antaa meille myös tärkeitä työkaluja alueelliseen edunvalvontatyöhön.

OTA YHTEYTTÄ

  • LinkedIn
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram

Aina avoin keskustelulle!

© all rights reserved 2021  -  site powered by Koolle Oy